PÄÄTTÄJILLE TALOUSVIISAUTTA JA EMPATIAKYKYÄ

Hallituksen esityksestä eduskunnassa käsitellään taas julkisen talouden suunnitelmaa. Kavereiden kesken jiiteeässää.

En voi olla miettimättä, miten jokaisen päättäjän, politiikan asiantuntijan ja avustajan olisi hyvä ammattiinsa valmistumisen jälkeen (mieluusti koulut olisi käyty ensin) suorittaa muutaman vuoden työkokemus esimerkiksi terveydenhuollossa, sosiaalityössä, vankeinhoidossa, oikeuslaitoksessa, päiväkodissa, te-hallinnossa, Kelassa, koululaitoksessa, kunnanhallinnossa, valtionhallinnossa, kansalaisjärjestössä, poliisissa, palokunnassa, puolustusvoimissa, seurakunnassa, kaupan asiakaspalvelussa tai missä tahansa, jossa tapaa tavallisia ihmisiä jokapäiväisine murheineen.

Näin usein koulutetulle ihmiselle syntyy empatiakykyä kanssaihmistä kohtaan. Ymmärrystä siihen, ettei kaikki elämässä ole saaneet samoja pelimerkkejä, eikä samoja mahdollisuuksia. Näin saattaa syntyä myös ymmärrystä siihen, ettei huono-osaisuus, vähävaraisuus tai sairaus ole oma valinta. Ymmärrystä siihen, ettei kaikkein heikoimmilta julkisten palveluiden tai tukien leikkaaminen ole oikeudenmukaista tai ”välttämätöntä säästämistä”. Se on arvovalinta.

Sami Peltola, poliittinen asiantuntija (sd.)
Turku

Kommentit

Jätä kommentti